PULLAPALKINTOJÄRJESTELMÄ
TUOTE ON PDF-TIEDOSTO, JONKA SAA LADATTUA, TALLENNETTUA JA TULOSTETTUA.
Palkitsemisjärjestelmä “leivo pupulle pullia” oppilaille tai omalle lapselle. Palkintopohjana on pupun pullapussi, jolle kerätään aakkospullia. Aakkospullien fontteina ovat kahdella pohjavaihtoehdolla virallinen Alku-käsialafontti ja koristeellisempi fontti, kummatkin pienillä ja isoilla kirjaimilla.
Palkintojärjestelmän saa otettua yhteisenä tai jokaiselle omana tavoitteena. Pullia voi laittaa aakkosjärjestyksessä tai suunnitellun sanan tai lauseen mukaisesti, jota varten kirjainpullapohjia voi tulostaa useamman tai kirjoittaa itse tyhjiin pohjiin vaikkapa omia sanoja lauseita varten. Pullia saadaan leivottua eli ansaittua sovittujen tavoitteiden saavuttamisella pupun pullapussiin. Valmiin pussin saamisen jälkeen loppupalkintona voi olla pullakirjaimista muodostuva tai muu sovittu palkinto. Näin pienemmät pullapalkinnot johtavat luokan tai lapsen omaan palkintoon.
Tuote on PDF-tiedosto, jossa on 10 sivua. Tuote toimitetaan tilausvahvistuksen ohella omana sähköpostinaan. Tallenna tuote saamastasi linkistä lataamalla se itsellesi heti talteen. Tiedoston linkki toimii varmuudeksi kolme (3) latauskertaa ja kymmenen (10) vuorokautta. Oikeus tuotteen hallinnalle on tuotteen ostajalla omassa opetuksessaan, opetusryhmässään ja perheessään. Oman oppimateriaalituotteen jakaminen, jälleenmyynti ja kopiointi eteenpäin oman opetusryhmän, vastaavan tahon tai perheen ulkopuolelle on ehdottomasti kielletty tekijänoikeussuojan mukaisesti. Opetusyksikölle useammalle luokalle, opettajalle tai vastaavalle taholle tilattaessa, tilauksessa tulee olla kullekin oma tuotetiedosto huomioitu tuotteen kappalemääränä. Digitaalisilla tuotteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta (toimitusehdot). Oman tulosteen alkuperäisiin värisävyihin voi tulla laitekohtaisia eroavaisuuksia.
© U N T U V A M I E L I ®