UNTUVALEHDON KASVIOPOHJA
TUOTE ON PDF-TIEDOSTO, JONKA SAA LADATTUA, TALLENNETTUA JA TULOSTETTUA.
Pohjasivut pienelle kasviolle. Pohjasta löytyy kaksi erilaista sivuparia sekä kansisivu. Paperit saa taiteltua pienenä kasviovihkona tai otettua erillisinä pohjasivuina lajien esille laittoa varten.
Pohjasivujen otsikoina “löytämäni laji/lajeja & oma lempikasvini” sekä yksinkertaisempi pohja “löytämäni laji”. Ohjeena: Piirrä tai kiinnitä löytämäsi tai opettelemasi kasvilaji sivulle ja merkitse sen tiedot alle omille paikoilleen.
Tuote on PDF-tiedosto, jossa on kolme sivua. Tuote toimitetaan tilausvahvistuksen ohella omana sähköpostinaan. Tallenna tuote saamastasi linkistä lataamalla se itsellesi heti talteen. Tiedoston linkki toimii varmuudeksi kolme (3) latauskertaa ja kymmenen (10) vuorokautta. Oikeus tuotteen hallinnalle on tuotteen ostajalla omassa opetuksessaan, opetusryhmässään ja perheessään. Oman oppimateriaalituotteen jakaminen, jälleenmyynti ja kopiointi eteenpäin oman opetusryhmän, vastaavan tahon tai perheen ulkopuolelle on ehdottomasti kielletty tekijänoikeussuojan mukaisesti. Opetusyksikölle useammalle luokalle, opettajalle tai vastaavalle taholle tilattaessa, tilauksessa tulee olla kullekin oma tuotetiedosto huomioitu tuotteen kappalemääränä. Digitaalisilla tuotteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta (toimitusehdot). Oman tulosteen alkuperäisiin värisävyihin voi tulla laitekohtaisia eroavaisuuksia.
© U N T U V A M I E L I ®